Juha Kärki

Gibberish

23.2. – 14.3.2019 | G12 Helsinki

En yleensä suunnittele kovin tarkkaan maalausta etukäteen ennen sen aloittamista. Aiheeksi minulle riittää jokin hyvin pieni ja mitättömältäkin tuntuva asia kuten pieni pala kuullusta tai käydystä keskustelusta, muistosta, yksittäin

en sana tai lapsen piirros. Idea tai luonnos harvoin määrittää suuresti lopputulosta, se ennemminkin on vain alkusysäys maalausprosessille. Lopputulos saattaa toisinaan olla hyvinkin paljon alkuperäisestä ideasta poikkeava.

Näyttelyn teokset ovat sekoitus abstraktia ja esittävää, siansaksaa kuin kehittymätöntä lapsen puhetta. Merkityksettömältä tuntuvia asioita, joilla ei välttämättä ole yhteyttä toisiinsa. Väärin kirjoitettua, kuultua ja muistettua. Maalaukset ovat suuren kokonsa ja tekstinsä vuoksi miltei julistavia, mutta siksi myös koomisia.

Juha Kärki, 2018

Juha Kärki on Turussa työskentelevä kuvataiteilija, jonka väline on maalaus. Kuvataiteilijaksi hän valmistui vuonna 2014 Turun Taideakatemiasta. Vuonna 2018 hänen teoksiaan oli esillä Lahdessa ja Turussa.

Lisätietoja:  G12 HELSINKI, Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | info@galleria12.fi

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa